Kampanjan idea
Syksyllä 2011 Microsoft käynnisti kampanjan, jonka tarkoituksena oli tuoda tunnetuksi kuluttajille suunnattuja tuotteita, esitellä niiden ominaisuuksia ja edistää tuotteiden myyntiä. Kohderyhmänä kampanjassa olivat perheelliset aikuiset, jotka eivät ole täysin teknologian aallonharjalla. Kampanjoinnin pääasiallisina tuotteina olivat Windows PC:t, Windows Phone, Xbox- & Kinect-pelikonsolit sekä Office-ohjelmisto.
Kampanjoinnissa haluttiin tuoda esille erityisesti hauskuutta tuotteiden käytössä sekä sitä, miten ne pystyvät helpottamaan kuluttajia päivittäisessä elämässä. Microsoft nähdään usein globaalina ja hieman etäisenä ohjelmistojättinä, joten perinteisemmän online-mainonnan lisäksi kampanjointiin haluttiin ottaa mukaan sosiaalisempaa näkökulmaa ja vuorovaikutusta kuluttajien kanssa. Pyrkimyksenä oli inhimillistää ja tuoda isoa brändiä lähemmäksi sen asiakkaita.
Toteutus
Suunnitteluvaiheessa pohdittiin erilaisia sosiaalisen median alustoja kampanjan osaksi, ja loppujen lopuksi päädyttiin Suomi24.fi:n tarjoamaan uuteen brändiprofiili-pilottiin. Suomi24.fi tarjosi kävijäprofiililtaan sopivan mediaympäristön kohdata kuluttajat siellä, missä he jo ovat. Suomi24.fi nousi vaihtoehdoista esiin erityisesti sen tarjoamien sosiaalisten mekanismien sekä aktiivisten tietotekniikan, viihteen ja perheteeman ympärille muodostuneiden keskustelualueidensa ansiosta. Sen etuna koettiin myös vahva hakukonelöydettävyys erityisesti kuluttajien etsiessä vastauksia päivittäisiin tietoteknisiin kysymyksiin tai tukea ostopäätöksiin.
Käytännössä Microsoftille luotiin Suomi24.fi:n oma ”Microsoft Perhe”-brändiprofiili-tili, jolla se pystyi aloittamaan keskusteluketjuja ja ottamaan osaa jo valmiiksi käytäviin keskusteluihin. Osa brändiprofiilia oli myös profiilin kotisivu, joka muovattiin kampanjan teeman mukaiseksi ja sitä kautta käyttäjät pystyivät selaamaan profiilin edellisiä kirjoituksia. Sivustolle tuotiin myös muiden sosiaalisten verkostopalveluiden, kuten Twitterin ja Facebookin sisältöikkunat.
Keskusteluissa keskityttiin kampanjan teeman mukaisesti antamaan kuluttajille käytännön vinkkejä arkielämän helpottamiseksi ja pyrittiin opastamaan, miten omista Microsoft-tuotteista saadaan mahdollisimman helposti kaikki hyöty ja hauskuus irti. Lisäksi vahvoina teemoina läpi koko kampanjan kulki perhe ja teknologia, kuten esimerkiksi perheen pienempien suojaaminen haitalliselta sisällöltä Internetissä.
Tulokset
Tärkeimpänä mittarina tuloksia tarkasteltaessa on keskusteluihin osallistuneiden ja luettujen keskustelujen määrä ja niiden aloittamiset. Marraskuun ensimmäisten viikkojen jälkeen "Microsoft Perhe" on kirjoittanut yli 50 eri kirjoitusta muiden tai itsensä aloittamiin aiheisiin. Keskustelujen osallistumis- ja lukumäärät vaihtelevat kymmenistä jopa useisiin satoihin riippuen aiheesta.